maanantai 6. lokakuuta 2014

Eteisessä soi melkein aina

Meidän eteisessä soi joka päivä jokin soitin. Tärkeässä roolissa tilassa on valkoinen piano. Soitamme sitä joka päivä. Se kuulee soittajan huokaukset ja ilot sekä ilahduttaa soittajaansa ja myös kuulijoita. Viulu on usein pianon päällä, mutta käytössä päivittäin.


Eteinen on avara, jossa on tilaa tehdä vaikka kuperkeikkoja. Tilana tämä on onnistunut ja monikäyttöinen. Olemme valinneet tähän tilaan pörröisen maton, jossa on ihana aamuisin loikoilla ja suunnitella päivän askareita. Matto on myös akustisesti hyvä ratkaisu tähän tilaan. 




Tämän eteisen laskutilana toimii pieni valkoinen lipasto, jonka päällä on vaihtuvasti erilaisia koriste-esineitä. Tällä kertaa lipaston päällä on lasten löytämiä kiviä kesälomareissuistamme. Lyhdyt olen hankkinut Pentikiltä anopin antamilla joululahjarahoilla jo muutama vuosi sitten. Nostin ne tuomaan syksyistä tunnelmaa eteiseemme. Huopikkaat ovat omani ja olen käyttänyt niitä lapsuuden kodissani. Ne ovat ihana muisto ja tällä sisustusesineellä on tunnearvoa. 

Tuoli on yksi ruokapöytämme tuoleista, joka toimii tässä tilassa äidin laukunvartijana. Laukku on Marimekon Toimi ja olen kokenut sen kätevänä työlaukkuna, jonne mahtuu riittävästi tavaraa. A4-kokoiset kirjat, paperit ja tietokone mahtuvat sinne sulassa sovussa sujauttaen. 


Syksy on kaunista aikaa ja tässä pieni välähdys syksyn tunnelmaa pilvikirsikan juurelta.
Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle lukijani. Syksyllä tunnelmoidaan! 



1 kommentti:

Kiitos kommentista. Ilahdun niistä aina.