sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Kauniita unia


Tämä tarina saa alkunsa siitä, kun sänkymme vaihtoi paikkaa puolisoni toimesta tomerasti. Syy tähän oli minun hyvinvointini. Minulla oli ollut unettomuutta ja selkävaivoja. Urheilen ja syön terveellisesti, joten emme löytäneet selittäviä tekijöitä. Eräs ystävämme sanoi, että hän tulee katsomaan, onko sänkymme alla vesisuonia. Vähän hymähtelimme huvittuneina, mutta toivotimme tervetulleeksi. 


Eräänä päivänä ystävämme saapui kylään. Haimme varvun metsästä ja aloimme katsomaan asiaa. Minä vähän "epäuskoisena" asian suhteen seurasin vierestä. Uskottava se oli. Näin omin silmin kaiken tapahtuvan. Varpu heilui (paljon) ja eri konstein hän mittasi, mitä siellä on. Sänkymme alla, minun kohdallani, oli vesisuonien risteyskohta, jossa 11 vesisuonta kohtasivat. Ystävämme kertoi tietonsa, mitä "ennen vanhaan" asiasta kerrottiin. Aiheeseen liittyi myös terveysriskejä ja se saattoi olla selittävä tekijä minun ihmeellisille vaivoilleni. Mieheni haki samalla hetkellä mittanauhan, sillä hän oli päättänyt tehdä asialle jotain. Myöhemmin minä soitin äidilleni. Niinhän tyttäret tekevät, kun jotain suurta tapahtuu. Äitini kertoi kokemuksiaan, kuinka meidän mökillä, hän ei ollut voinut nukkua jossain tietyssä kohdassa juuri samasta syystä. Minä olin vakuuttunut, sillä äidithän eivät valehtele - ainakaan minun äitini. Minulla on niin ihana äiti. 


Tästä on kulunut noin kaksi kuukautta. Huoneemme oli onneksemme niin tilava, että sänky mahtui myös vastakkaiselle seinälle. Ompelupöytä siirtyi sängyn "vanhalle" paikalle. Parvekkeen ovi on ihan sängyn vieressä, mutta se ei minua haitannut. Pystyin heti kuvittelemaan sen, kun kesäaamuna avaan oven tai nukun koko yön ovi auki ja herään aamulla linnunlauluun. Toinen ihana asia myös on tämä tapetti, joka on heti silmien edessä, kun herää. Miinuksena ovat pistorasiat, jotka ovat vähän väärissä paikoissa, mutta se ei haittaa, kun saan nukkua levollista, syvää unta. Uskokaa tai älkää, mutta minä olen nukkunut todella hyvin ja ihmeelliset selkävaivat ovat poissa. Olen kai vähän "taikauskoinen". Aiheeseen liittyen en löytänyt mitään tutkittua tietoa - muutamia tekstejä vain, jotka kertovat aiheesta. 


Me kaikki nukumme puusepän valmistamissa sängyissä. Puuseppämieheni on valmistanut lastensängyt heidän ollessaan pikkuisia. Lastensängyt ovat päästävedettävät ja nyt ne ovat jo täydessä mitassaan. Meidän sängynpäädyn puut hän sahautti vanhassa työpaikassaan (Oksakosken Puunjalostus) omien suunnitelmien mukaan ja valmisti päädyn tupaantuliaisiksi tähän kotiin. 



Emme ole raskineet luopua lastensängyistä, vaikka nuoriso on vähän toivonut uusia sänkyjä. 
He saivat uudet peitot ja tyynyt sekä hiljattain uudet patjat - näin tyytyväisyys omaan vuoteeseen lisääntyi. Sängyillä on tunnearvoa. 


Levollisia unia teille toivotellen
Anni






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. Ilahdun niistä aina.