keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Keskikesän iloa



Olen kuvannut tänä kesänä pihalla usein ja tässä nyt muutamia otoksia. Kasvunihmeitä on mukava seurata. Tänä kesänä istutin kukkapylväisiin yhdet suuret amppelikukat. Poistin vain muovisen "kulhon" ja laitoin hieman lisämultaa reunoille. Yksinkertaisen kaunista. 


Olen iloinnut uudesta terassielämästä kotipihalla, vaikka työt ovatkin pitäneet meitä aikuisia vielä arjessa kiireisinä. Illalla on ollut mukava istahtaa pöydän äärelle ja hiljentyä. Kuunnella - tulla kuulluksi. Molemmat yhtä tärkeitä arjen kulmakiviä. 


Juhannuksena vietettiin juhlia - pihasauna täytti 1v. Sitä juhlistettiin tietysti saunomalla. Kyllä se onkin ollut ihana paikka rentoutua usein - arjen keskelle se tuo ylellistä juhlan tuntua. 


Haaveissa on syksyksi saada paljuun myös lämmityslaite. Tällä hetkellä se kiltisti odottelee "omaa vuoroaan" kauniisti saunan terassille upotettuna. Kaikki aikanaan. Hiljaa hyvä tulee. 





Juhannuksena saimme veneen vesille. Yövyimme veneessä pitkästä aikaa ja se on aina niin rentouttavaa. Nukun siellä aina hyvin. Tulin iloiseksi myös, kun talvella ompelemani venekuomu saatiin onnistuneesti paikoilleen. (En ennättänyt sitä vielä kuvaamaan). 



Kotiin tullessamme pionit olivat avanneet nuppunsa - ne hehkuivat kauniisti ja toivottivat meidät tervetulleeksi kotiin. 💗

Kesäistä viikkoa sinulle lukijani!
Anni





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. Ilahdun niistä aina.