tiistai 14. kesäkuuta 2016

Onnenmurusia ja terassipöytä


Olen aika pitkään toivonut, viritellyt keskustelua, tehnyt ehdotuksia aiheesta terassi ja sen ruokailuryhmä. On visioitu, kierrelty kauppoja ja istuttu tuoleja -tuloksetta. Pari kesää meni ihan hyvin siten, että siirsimme etuterassilta pienen kahvilapöytäryhmän isolle terassille - ruokailimme siinä. Kartell tuoleista olen haaveillut unissani. Olimme lomalla kylpylähotelli Peurungassa, kun puolison työnantaja hemmotteli meitä kylpylälomalla. Oli mukavaa päästä kaksin lomalle arkikuvioista - kuunnella ja ihmetellä, että miten meillä onkin mukavaa yhdessä. Levähtää ja vielä ilmaiseksi. Tuntui mukavalta olla tärkeä. 


Kylpylän kahvilassa mieheni istahti Kartell tuoliin ja antoi "kehuja" tälle tuolille. Lupasi minulle, että kun "sattuu kohdalle" - hankitaan. Niin se sattui kohdalle ja meillä on nyt kaksi valkoista kaunokaista. 


Terassin toisetkin tuolit ovat puolisoni löytö. Harmaat, Iskun laituri-tuolit. Pinottavat, säänkestävät, hyvä istuinmukavuus. Meillä on niin sama tyyli, että usein toisen löytö on molempien aarre. Emme toisaalta hanki väliaikaista. Odotamme, että "se oikea" osuu kohdalle.


Niin - se pöytä. Olin aina joskus väläyttänyt, että josko herra kiireiltään ehtisi toteuttaa rouvan toiveen. Olimme ideoineet yhdessä. Useita kertoja. Kumpikin piirsi luonnoksia ja niistä yhdisteltiin kokonaisuus. Puolisoni suunnitteli mittasuhteet ja materiaalit. Lankkua ja pilaria, Osmo Colorin öljymäistä ulkovahaa. Hän suunnitteli viimeistellyn ilmeen pöydällemme. Toteutti sen omin käsin. Huolellisesti - nauttien työstään.


Tiedättekö - minulle on tärkeää se, että osaa tehdä asioita pyyteettömästi, hyvällä mielellä. Hän tietää, että arvostan hänen kädentaitojaan ja minä tiedän, mitä hän arvostaa minussa. Voi, kuinka tärkeää onkaan kertoa se ääneen. Arjessa sitä ei saa unohtaa, sillä se lisää hyvää mieltä. Teimme tätä projektia yhdessä. Touhusimme niin innoissamme, että ajankulukin unohtui. 


Puuosat käsiteltiin Osmo Colorin säänkestävällä vahalla, kaksi kertaa. 


Pöydän osat kiinnitettiin ruuveilla ja ruuvien kantakohtiin laitettiin muoviset peitenapit. Kokeilimme spray-maalata niitä mustiksi, mutta se ei ollut hyvä ratkaisu. Valkoiset napit näyttävät kuin karkeilta ja ne ovat symmetrisesti kaikkialla. Pöydän alla on palkki, johon toiset tukipalkit myös kiinnittyvät. Siinä on mukava lepuuttaa jalkoja. 






Haaveeni oli, että pöydän ympärille mahtuu isompikin porukka. ❤️ 





Kaikkea ei tarvitse saada heti. Vähempikin riittää. Sitten kun toive joskus toteutuu, se tuntuu juhlallisesta. Herkältä. Rakkaalta. Nämä Atsaleani kukkivat kauniisti viikko sitten terassin vierellä. Ihastelin niiden herkkyyttä. 

Olen opetellut pysähtymään hetkeen. Blogi on ollut hiljainen, kun elämä on ollut niin täynnä hetkiä. Elämä saattaa kuljettaa joskus yllättäviin tilanteisiin, joista selviää vain ajattelemalla valoisasti ja luottaen tulevaisuuteen. Olen kuunnellut itseäni, sydäntäni. Olen oppinut tunnistamaan itsestäni, milloin on aika keventää ja milloin "kestän" vielä. Minun kohdallani se on vaikeampaa kuin "normaalisti", koska olen ns sydänlapsi tai kai jo "aikuinen". Minulla on sydämentahdistin. Tuntemukset ovat tulkinnallisia, yksilöllisiä. Olen löytänyt vertaistukea ja se on ollut tärkeä asia. 

Tiedän, ettei elämä aina ole helppoa, mutta se kuljettaa meitä eteenpäin. On vain löydettävä ne onnenmuruset omasta elämästä. Näissä mietteissä - kiitollisena ja onnellisena vietin iltahetken kynttilänvalossa uutukaisen pöydän äärellä. 


Ihanaa viikkoa sinulle lukijani ja tervetuloa uusille seuraajille. Ilokseni huomasin niiden lisääntyneen määrän. 

Anni











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. Ilahdun niistä aina.