maanantai 29. toukokuuta 2017

Kaikki on mahdollista...



Kaikki on mahdollista, kun luottaa, että asiat järjestyvät. Olen saanut sen tuntea viime viikkoina. Monta toivetta on toteutunut niin työssä kuin kotielämässä. Olenkin kiitollisena ajatellut, mitä kaikkea onkaan tullut mahdolliseksi tämän kevään aikana. Viime perjantaina meidän projekti oli mennyt eteenpäin, kun puolisoni oli innostunut viettämään raksapäivää töissä ollessani. Kotiin tullessani ristikot oli nostettu ja pääty paikoillaan. Pääty rakennettiin maassa valmiiksi, joten se helpotti ylhäällä rakentamista.


Mietinkin, kun otin tämän kuvan, että unelmani ovat usein sellaisia, että vain taivas on rajana. Kun sitten saavuttaa pienenkin tavoitteen, se tuntuu juhlalliselta. Niin. Joskus vain käy niin, että mahdottomaltakin tuntuvat asiat tulevat mahdolliseksi. Pohdimme vielä, millaiset kaiteet teemme ja miten sisustus rakentuu - hiljaa hyvä tulee.


Pilvikirsikat kukkivat kauniisti ja niiden loistossa on helppoa loistaa itsekin. Kesää kohti mennään hiukan kiireisenä, mutta hyvällä mielellä. Elämä on tänään.

Anni




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. Ilahdun niistä aina.